Eduskuntalaitos on aina edustanut tavalliselle kansalle jotain erityistä, instanssia, jonka nauttima luottamus on ollut aivan omaa luokkaansa. Siellä työskentelevät, kansan valitsemat valtiopäivähenkilöt ovat olleet maakuntiensa erityislähettiläitä.
Eduskuntalaitos on vanha hallintoyksikkö, jolla on pitkät ja arvokkaat perinteet. Sinne on pyritty vuosien ajan pitkäjänteisellä työllä kiertäen maakuntaa ja istuen tupailloissa mahdollisten äänestäjien saatavilla kuunnellen pitäjien huolia, murheita ja ehkä ilonaiheitakin.
On puhuttu ja tehty politiikkaa ja ainoastaan itsenäisyyspäivän juhlissa oltu yhtenä iltana vuodessa prinsessoja ja prinssejä.
Kaikki kuitenkin muuttuu. Eduskuntakin. Ei ehditä maakuntiin kuin vasta juuri ennen vaaleja. Silloinkin vain nopeasti pyrähtäen tukemaan uutena eduskuntaan pyrkivien kampanjointia näiden jakaessa kansalle hernerokkaa tai ämpäreitä toreilla ja marketeissa.
Uusia ehdokkaita haalitaan mediassa päiviään paistattelevien joukosta, oli poliittisen- tai yhteiskuntatietämyksen taso mikä hyvänsä. Yhteydenpitovälineenä toimii ehkä eduskunta-avustajan hallinnoima sähköposti ja some.
Politiikan teko on aina ollut kovaa työtä, kilpailua leirien välillä ja kukkulan kuninkuuden tavoittelua.
Maamme on tällä hetkellä hieman heikossa hapessa. Talous ja ennusteet sakkaavat: nousee, ei nouse, ehkä nousee, ei noussutkaan. Juuri nyt tarvittaisiin yhdenmukaista, nousujohteista retoriikkaa ja tositoimia. Etujoukoissa tulisi olla karismaa ja yhdessä tekemisen innostajaa, joka imaisisi kaikki Suomi nousuun -talkoisiin.
Sen sijaan, että silmät verestäen luettaisiin Suurten Talousviisaiden näkemyksiä talouden sparraamisen vaihtoehdoista ja tehtäisiin yhdessä niiden perusteella kehitysehdotuksia, ruoditaan viikosta toiseen, kuka sanoi, mitä sanoi ja missä sanoi sekä sitä, kuinka toisia kohtaan tulisi käyttäytyä.
Politiikan teko on aina ollut kovaa työtä, kilpailua leirien välillä ja kukkulan kuninkuuden tavoittelua. Kuitenkin nyt, kun yksi edustaja aloitti narauttelun, koko kööri kaivoi päiväkirjansa esille. Pistääkin miettimään, onko siellä huushollissa enää ketään, joka ei olisi töpeksinyt?
Tässä maailman tilanteessa, jossa nyt olemme, ei tällaiseen olisi nyt varaa. Ei meillä kenelläkään toisiamme kohtaan.
Maksava jäsen
Kirjoittaja Outi Ahonen työskentelee Pirkanmaan käräjäoikeudessa ja on SPJL:n 2. varapuheenjohtaja.
Osallistu keskusteluun
Ei kommentteja