Eletään aikoja, kun tulevan kauden lomat pitäisi olla vahvistettuna. Kesä on kaikilla, ja loma on aina lomaa, mutta mikä olisi se optimaalinen aika kelien suhteen? Pitkän aikavälin ennusteisiin perehtyminen sekoittaa vain ajatuksia. Mutta kun 11 kuukautta odottaa neljän viikon katkeamatonta vapaataan, ei sitä halua kaatosateessakaan kumisaappaat jalassa vihaisten hyttysten seassa viettää. Haluaisi sellaisia lämpöisiä kesäpäiviä, että voisi viltin päällä nurmikolla arvuutella ohi lipuvien poutapilvien muotoja.
Jos nyt kuitenkin huonot kelit tuntuisivat jymähtävän paikalleen kotinurkilla, auto alle ja ajoa sen verran, että aurinko alkaa paistaa. Kokeiltu on ja viisi tuntia siihen kerran meni. Tänä vuonna tosin vaikuttaa pahasti sille, että autoillen auringon etsimiselle tulisi sen verran hintaa, että liekö moiseen edes varaa. Käyttää nekin polttoainerahat parempiin kumppareihin ja hengittävämpään sadetakkiin.
Toisaalta spontaani äkkilähtö on jäänyt mieleen yhdeksi hauskimmista pikkuretkistä. Onko siis sittenkin lähdettävä ulkomaille, sinne jonnekin varman aurinkorannan liepeille? Minne sitä sitten menisi? Koronan jälkeen matkustusmäärät ovat kasvaneet ja aika monessa maassa paikalliset ovat hätää kärsimässä turisti-invaasioista. Mediassa on kuvia kohteista, jotka ovat kuin suoraan jostain Afrikan savannialueelta miljoonien heinäsirkkalaumojen peittämänä. Ei sellaisessa ryysiksessä olemisesta nauti kukaan, etenkään suomituristi. Eikä varsinkaan Tourists go home! -kyltin edessä.
Isojen poikien sotaleikit taitavatkin lopulta päättää puolestani, miten lomani vietän.
Eurooppaa pidemmälle lähtökään ei heti houkuta. Istua nyt koneessa ja jännittää penkin alla riehuvia sotatantereita, siiven kylkeä hipovia ohjuksia tai sitä, pääseekö koskaan perille tai sieltä jostakin joskus kotiin? Maailman lentoyhtiötkin vasta ilmoittivat, että elleivät polttoainelaivat ala kohta liikkua rivakammin ja kerosiinia tulla jakeluun, lähiaikojen lennot on lennetty.
Isojen poikien sotaleikit taitavatkin lopulta päättää puolestani, miten lomani vietän; niin pitkälle pääsen, kun jaksan Helkamaani polkea.
Ehkäpä tarkemmin ajateltuna poikkeankin pyöräretkeni päätteeksi vain syömään jossain etnisessä kuppilassa. Sen jälkeen selaan ulkomaisia matkailulehtiä ja nukahdan turvallisesti James Bond tai Uuno Turhapuro -uusintojen äärelle kotisohvalle. Korvamatona voisi soida vaikkapa pätkä Juha Vainion kappaleesta:
Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt.
Luulen, että aika alkaa olla kypsä nyt.
Tulkaa, viekää sitten vaikka tuhkat pesästä,
Mut’ minä nautin kesästä.
Maksava jäsen
Osallistu keskusteluun
Ei kommentteja