Työsuojelu on kaikkien asia

Tommi Perkola on poliisihallinnon ensimmäinen valtakunnallinen työsuojeluvaltuutettu, jolla ei ole poliisitaustaa. Perkola on työskennellyt vuosia vartijana ja viimeisimpänä materiaalihallintosuunnittelijana Helsingin poliisilaitoksella. Hän pitää taustaansa rikkautena –mahdollisuutena katsoa asioita laatikon ulkopuolelta.

– Vastapuoli kohtaa minussa erilaisen persoonan. Kun aikoinaan tulin mukaan työsuojelun keskustoimikuntaan, kuulin kommentteja kuten: “Perskules, me ollaan aina aateltu tää asia tälleen!”

– Vaikka poliisilaitoksessa jokaisella on perustehtävä, kaikille kuuluu myös työhyvinvointi ja hyvä työyhteisö virkauraan katsomatta. Kaikki me teemme yhdessä työtä poliisiorganisaation eteen, Perkola sanoo.

Poliisien piirittämä

Läheltä liippasi, ettei Perkolasta tullut poliisia.

– Molemmat vanhempani ovat olleet poliiseja, pappani oli poliisi ja pikkuveljeni on poliisi. Olen suvun mustalammas.

Perkola oli armeijassa, kun isä kehotti lähettämään poliisilaitokselle avoimen hakemuksen, jotta poika saisi jalkaa oven väliin. Soitto tuli pian. Vuoden 1998 lopulla Helsingin poliisilaitokseen perustettiin kaksi virkaa vankienkuljetukseen, joista toista tarjottiin hänelle.

Ensimmäisenä työpäivänä oli aika lähteä kuljettamaan vankia käräjille, mutta mukaan lähtevä poliisi totesi, ettei lähde keikalle sellaisen kanssa, jolla ei ole virka-asetta. Hän komensi keltanokan esihenkilön luo hakemaan asetta ja suorittamaan tasokokeen.

Pari vuotta myöhemmin Perkola siirtyi Kisahallille putkanvartijaksi. Siellä työskenteli vanhempi vartija, joka oli toiminut työsuojeluasiamiehenä. Hän etsi kollegoistaan kiinnostunutta jatkajaa tehtävään – ja niin alkoi Perkolan ura työsuojelun parissa.

– En ole yllytyshullu, mutta ei minua pelota kokeilla uusia asioita ja omia rajoja. Kaiken voi oppia, kun on halua.

– Urani alussa en kohdannut arvostusta tehtävässäni ja virassani, ja tämä oma kokemus taisi toimia sytykkeenä halulleni tehdä työtä sorrettujen puolesta. Halun huutaa, että sorto loppuu. Sittemmin poliisien arvostus hallinnon muita toimijoita kohtaan on onneksi muuttunut paljon.

Se kuuluisa joku

Kun Perkola valittiin valtakunnalliseksi työsuojeluvaltuutetuksi vuoden 2026 alusta, vaihtoehtona oli työskennellä joko Poliisihallituksesta tai lähettävästä virastosta eli Helsingin poliisilaitoksesta käsin. Hän päätyi työskentelemään Pasilan poliisitalolla, mutta sopiva huone löytyi vasta kolmannella yrittämällä.

– Koen työsuojeluasiat sellaisiksi, joita ylimääräisten korvien ei tarvitse kuunnella. Nykyinen huone ei ole iso, mutta kyllä sinne keskustelemaan mahtuu, ja siellä on tarvittava rauha.

Jos Perkola saisi itse päättää, hän kiertäisi maakunnissa keskustelemassa asioista kasvotusten.

– On hedelmällisempää ja tehokkaampaa mennä paikan päälle. Olen yrittänyt pitää asiasta meteliä, samoin SPJL:n juristi Rita Ridanpää. Säästösyistä Poha kuitenkin rajoittaa matkustamista.

Valtakunnallisen työsuojeluvaltuutetun tärkein työpari, valtakunnallinen työsuojelupäällikkö, hoitaa tehtävää oman toimensa ohella. Se on epäkohta, johon Perkola haluaisi muutoksen. Työsarka on niin iso, että jos myös työpari työskentelisi päätoimisesti, moni asia helpottuisi.

– Asiat etenevät hitaammin ja kaikkea saa odottaa, kun toinen hoitaa tehtävää sivutoimisesti. Itselleni tämä on ollut kulttuurishokki: miksi ei tehdä nyt heti? Pidän case-pohjaisesta työnteosta, jossa selvitetään ensin tapaus ja sen jälkeen etsitään siihen ratkaisu.

Kun resursseja vähennetään, kuormitetaan työtä tekevää yksilöä turhan paljon.

-Tommi Perkola

– Järjestelmän hitaus turhauttaa. Yhdelle työsuojelutoimijalle huomiotakki oli sydämen asia. Homma on nyt saatu maaliin, mutta sitä vuosikausia ajanut mies on jo eläkkeellä. Takkeja saisi suoraan kaupasta, mutta poliisissa niiden täytyy olla tietynlaisia, ja kilpailutuksissakin kestää.

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki kirjoitti vastikään poliisihallinnon intraan eli Sinettiin, ettei työsuojelu ole erillinen ja irrallinen osa työtä, vaan sen on oltava osa kaikkea toimintaa. Samaa painottaa myös Perkola.

– Jos kaikki ottaisivat työsuojelun huomioon arjessa, voitaisiin parantaa työviihtyvyyttä: tsempata kaveria ja olla jopa huolissaan siitä, miten meillä menee tänään. Työsuojelu ei ole vain työsuojelutoimijoiden asia, vaan ihan jokaisen asia. Ettei aina odotettaisi, että se kuuluisa joku tekisi asioista parempia.

– On erikoista, että työsuojelutoimijat eivät saa päättää mistään, eikä toimintaan saisi käyttää rahaa, vaikka se on lakisääteistä. Asiat pitäisi silti saada kuntoon – hiljaa ja ilmaiseksi.

 Kuormitukseen ei pidä kasvaa

28-vuotisen uransa aikana Perkola on nähnyt ja kokenut paljon. Väkivallan uhka on lisääntynyt poliisihallinnon henkilöstöä kohtaan. Samalla resurssit ovat pienentyneet.

– Kun aloitin työt Kisahallilla, meitä vartijoita oli perjantai-iltaisin paikalla 12, ja suurin osa asiakkaista oli juoppoja. 17 vuotta myöhemmin vastaava luku oli kolme, ja asiakkaissa oli paljon aggressiivisesti käyttäytyviä sekakäyttäjiä. Kun resursseja vähennetään, kuormitetaan työtä tekevää yksilöä turhan paljon.

Väki vähenee, mutta tehtävät vaativat yhä enemmän – ja tulostavoitteet ovat kovat. Perkola sanoo, että Helsingin poliisilaitoskin pääsee tavoitteisiinsa, mutta vain siksi, että henkilöstö on sitoutunutta ja haluaa antaa enemmän kuin olisi edes terveellistä vaatia.

Kuormittumista ei hänen mielestään pitäisi silti vain sietää, eikä siihen pitäisi “kasvaa”.

– Toivoisin, että väki uskaltautuisi rohkeammin työpsykologin puheille. Jotta voi huolehtia muista, on huolehdittava itsestä. Tässäkin asiassa maailma on toki muuttunut. Nuorempi sukupolvi hakeutuu erilaisten palveluiden äärelle paljon herkemmin kuin me vanhat pierut.

Perkola muistuttaa, että kuormitusta voi aiheuttaa myös organisaatio itse. Huono viestintä voi kuormittaa yksilöä ihan yhtä lailla kuin rankka keikka kentällä.

Perkolan mielestä organisaation mahdollisuuksia tarjota mielekästä korvaavaa työtä tulisi parantaa esimerkiksi silloin, kun yksilön työkyky on heikentynyt vaikkapa ikääntymisen myötä.

– Uskon, että jokaiselle löytyisi käyttöä, jos on halua. Se vaatii molemminpuolista keskustelua.