Epassiin talletettu raha polttelee taskussa, joten nyt pitäisi hakeutua jonkin liikunto- tai kulttuuririennon pariin. Miellän edun erityisrahaksi, joten josko rohkenisin kannattaa sillä jotain isompaa laitosteatteria. Valtakunnallisesti tunnustetussa kotikaupunkini teatteritapahtumassa pääsisin heittäen itseäni parempaan seuraankin.
Syksyisen tapahtuman reklaamia selaillessani silmiini osuu Oppitunteja eläville – Lessons for the living -niminen esitys. Esitteen mukaan kyse on ”varovaisen optimistinen esitys henkilökohtaisesta tyhmyydestä. Neljä valtion työntekijää on saanut tehtäväksi valmistella kansaa tulevaisuuden mullistuksiin”. Esityksessä he kohtaavat lukuisia haasteita selätettäviksi loputtomien yritysten, keksimisten ja kokeilemisten kautta. Päivät vaihtuvat vuosiksi…
Johan kolahti! Ja etenkin, kun luin kriitikon arvostelun esityksestä. Kaikkea kokeillaan suurella innostuksella, mutta vaikka valmista ei tulisikaan, ei jäädä tuleen makaamaan eikä muistella pahalla, vaan suunnataan kokka kohisten kohti uusia seikkailuja.
Saisiko palkkausjärjestelmää uusittua palkansaajaa kannustavaksi ilman, että puhutaan rahasta?
Valmistella kansaa tulevaisuuden mullistuksiin? Kuten esimerkiksi näihin meidän asianhallintajärjestelmiin. Kymmenen vuotta ja kymmenet miljoonat eivät tunnu missään, kun yritetään saada edes jonkinlaista asiakasportaalia aikaiseksi. Toimivuus vielä päälle. En ole aivan varma, ymmärtääkö yksityinen puoli sanonnan ketteräkehitys ihan samoin kuin valtiosektori? Herkimmät ovat lopettaneet leikin 100 miljoonaan euroon.
Meillä on oma videoneuvottelusovelluskin, jolla järjestää kokouksia ja kuulemisia. Tervetuloa mukaan vaan kaikki kynnelle kykenevät! Ei tarvitse rajoittaa puheaikoja tai osallistujien määrää, kun ohjelma tekee sen osallistujien puolesta omatoimisesti.
Entäpä palkkausjärjestelmä? Saisiko sitä uusittua palkansaajaa kannustavaksi ilman, että puhutaan rahasta? Sinne vain sakki samaan lootaan, ovi säppiin ja tietöntä taivalta, jos ei maistu. On yritetty ja kokeiltu ja päivät ovat vaihtuneet vuosiksi. Mutta niin vain, kun illalla silmät kiukusta turvonneina on itsensä levolle laskenut, aamun valjetessa ja isomman harmin laannuttua, no hard feelings ja kohti seuraavaa auringonlaskua!
Tämän näytelmän kirjoittajan ammatiksi on ilmoitettu teatteritaiteen maisteri, mutta hänen tai jonkun hänen lähipiirissään vaikuttavan on pakko olla kollega valtiolla. Tai ainakin hänellä on ollut erinomainen syväkurkku käytettävissään.
Josko kuitenkin vielä tuumaisin hetken? Tuntuu menevän jo nyt sen verran tunteisiin, että katsomossa voi olla vaikeuksia olla eläytymättä liikaa. Olisiko sittenkin parempi, että menisinkin katsomaan esitystä nimeltä Haavemaa?
Kesää kärpäsiä väistellen, Maksava jäsen
Osallistu keskusteluun
Ei kommentteja