Kasakan nauru ja spontaanit mellakat

Pohjois-Irlannin Ballymenassa syttyi kesällä 2025 levottomuuksia romanialaisia siirtotyöläisiä kohtaan. Taustalla oli yksittäinen rikosepäily, jonka herkkä kansalaisilmapiiri ja sosiaalinen media nostivat hetkessä suurennuslasin alle. Pian katujen varsilla sytyteltiin autoja ja tulipaloja, ja EU-kansalaisia jouduttiin evakuoimaan kodeistaan.

Tapahtumia selitettiin alkuun paikallisena, spontaanina purkauksena, vaikka todellisuudessa tapahtumien kaari seurasi yllättävän tunnistettavaa mallia. Siinä digitaalinen informaatioympäristö, ääriliikkeet ja yhteiskunnan rakenteellinen jännite yhdistivät voimansa. Vastaava voisi tapahtua myös Suomessa.

Kaava, joka toistuu

Tutkijat ja tiedusteluviranomaiset ovat tunnistaneet kaavan, joka yllyttää joukkoja ja herkistää mellakoihin: 

1. Paikallinen sytyke: rikosepäily, huhu tai muu tapaus, joka kohdistuu herkkään kohderyhmään (esim. alaikäinen, etninen vähemmistö, viranomainen).
   
2. Sosiaalisen median ylilataus: videopätkä, virheellinen tulkinta tai epätosi tieto leviää nopeammin kuin virallinen selvitys.
   
3. Mobilisointi: äärioikeisto, anarkistit tai muukalaisvihamieliset ryhmät aktivoituvat suljetuissa kanavissa.
   
4. Katujen toiminta: syntyy mielenosoitus ja sille vastamielenosoitus, minkä vuoksi tilanne eskaloituu nopeasti väkivaltaiseksi. Mitä polarisoituneempaa alueen väestö on, sitä rajummaksi ja sitä nopeammin ilmiö kiihtyy.

Tätä mallia on noudattanut yhä useampi eurooppalainen tapaus, esimerkiksi Ranskassa nuorten kuolema poliisin toimien yhteydessä ja Saksassa etnisten ryhmien konfliktit. Ruotsissa osa viranomaisten valvomista tapahtumista on muuttunut räjähtävän väkivaltaisiksi tilanteiksi. Näin tapahtuu usein silloin, kun paikallinen ärsyke kohtaa algoritmien ruokkimat tunnekoneistot. Kaikkia näitä tapahtumia yhdistää se, että mellakka ei synny tyhjästä, vaan nimenomaan “kytketyssä tilassa”, jossa digitaalinen ylilyönti aktivoi katujen toimijat. Ne taas vetävät mukaansa kasvavat väkijoukot – pahimmassa tapauksessa viikkojen ajaksi.

Mikä rooli algoritmeilla on?

Sosiaalisen median algoritmit ovat alun perin kaupallisten mainosten tehostamiseen laadittuja koodeja. Ne eivät tee moraalista arviota, vaan nostavat esiin sen, mikä saa ihmisen pysymään alustalla. Ja viha, pelko ja uhriutuminen sitouttavat tehokkaammin kuin maltillinen faktantarkistus. Näin syntyy itseään ruokkiva kehä, jossa tunnevoimainen sisältö leviää, ryhmät reagoivat ja jännite kasvaa.

Algoritmien kyljessä kulkevat ulkopuoliset toimijat: trollitehtaat, propagandakoneistot ja hybridivaikuttamisen rakenteet. Venäjällä tällainen toiminta on dokumentoitu osaksi sotilaallista ajattelua. Ei hyökätä suoraan, vaan hajotetaan vastustajaa sisäisesti. Kasakan nauru kuuluu silloin, kun eurooppalaiset kansat riitelevät keskenään, ja yhteinen toimintakyky katoaa.

Entä Suomi?

Suomi ei ole immuuni tälle kehitykselle. Meillä toimii ääriliikkeitä, yksittäisiä verkkovaikuttajia ja yhteiskunnallista polarisaatiota ruokkivia ryhmiä. Myös Suomessa osa ihmisistä elää rinnakkaisessa todellisuudessa, kuplassaan, jossa luottamus viranomaisiin on heikko. Ja vaihtoehtomediat kertovat tarinan suuresta salaliitosta, uhanalaisesta kansasta, jota virallinen media tai valtio ei puolusta.

Ajatellaanpa vaikkapa tapausta, jossa maahanmuuttajataustainen nuori olisi osallisena henkirikoksessa. Pahimmassa tapauksessa, ennen kuin poliisi ehtii julkaista virallista tiedotetta, sosiaalisessa mediassa liikkuu valikoitu video, ja somekanava kutsuu ihmisiä paikalle ”puolustamaan yhteisöä”. Tilanne voi sen jälkeen muuttua nopeasti, ja poliisi joutuu turvaamaan majoitusyksikön, koska sähköposti- ja puhelinuhkauksia tulee sadoittain. Esimerkki ei ole fiktio, vaan varsin mahdollinen ja jopa todennäköinen skenaario 2020-luvun Suomessa.

Onko mitään tehtävissä?

Pohjois-Irlannin Ballymena, kuten muutkaan Euroopan viime vuosien vastaavat tapahtumat, eivät ole poikkeus. Ne ovat varoitusmerkki. Nykyaikainen mellakka ei synny vain tunteesta, vaan teknologian, propagandan ja yhteiskunnallisen jännitteen vuorovaikutuksesta. Siksi siihen vastaaminen vaatii sekä teknistä ymmärrystä että sosiaalista pelisilmää. Ja poliisilta oikeanlaista strategiaa ja operatiivista valmistautumista. 

On tunnistettava, että kyse ei ole enää yksittäisistä tapahtumista vaan pysyvistä rakenteellisista muutoksista turvallisuusympäristössä. Tämä vaatii:

• Algoritmi- ja medialukutaidon sisällyttämistä viranomaisten ja kansalaisten koulutukseen.
• Analyysikyvyn vahvistamista poliisissa ja oikeuslaitoksessa ilmiöiden varhaiseen tunnistamiseen.
• Toimivaa viestintää, joka pystyy reagoimaan nopeasti ja selittävästi tilanteisiin.
• Yhteistyötä tiedustelun ja viranomaisviestinnän välillä, jotta informaatio-operaatiot voidaan tunnistaa ajoissa.

Kasakan nauru kuuluu silloin, kun väärä tieto voittaa oikean, ja kun uhkakuvia uskotaan enemmän kuin faktoja. Sen vaimentamiseen tarvitaan sekä poliittista johdonmukaisuutta että poliisiorganisaation valppautta.