Tukiohjelma jengistä irtautumiseen on ollut käynnissä yli kymmenen vuotta, mutta vuonna 2021 Ruotsin hallituksen toimeksiannosta kehitettiin käsikirja, joka loi kansalliset raamit jengin jättävien tukemiselle.
Poliisi Jimmy Nilsson, 48 vuotta, on toiminut ohjelman alueellisena koordinaattorina Tukholmassa kolmisen vuotta. Sitä ennen hän toimi pitkään muun muassa rikosetsivänä.
Nilsson kertoo, että viime vuonna 235 jengien jäsentä halusi jättää rikollisen elämän ja osallistui projektiin. Heistä seitsemän prosenttia oli naisia. Osallistujamäärä kasvoi vuodesta 2023 neljänneksen.
Onnistumisprosentti vaihtelee viidestätoista kahteenkymmeneenviiteen.
– Luku on alhainen, mutta osallistujilla on monia ongelmia kuten päihteiden käyttöä, toimintarajoitteita, traumoja ja mielenterveyden häiriöitä. Kaikki eivät jaksa, Nilsson toteaa.
Kun jengiläinen on valmis muuttamaan elämänsä suuntaa, sosiaalitoimi tekee kartoituksen hänen tarpeistaan. Sen jälkeen on poliisin vuoro selvittää, sopiiko henkilö toiminnan raameihin. Mikäli hänellä on rikostutkinta kesken, tulee lappu luukulle.
Tärkeää on tutkia, onko ex-jengiläisellä tarpeeksi motivaatiota, mutta sitä on Nilssonin mukaan vaikeaa arvioida.
Poliisin tehtävä on kartoittaa yksilöön kohdistuvaa uhkakuvaa: mitä suojelua tämä tarvitsee, onko aiheellista sijoittaa henkilö toiselle paikkakunnalle tai järjestää suojattu henkilöllisyys.
Nilsson on huomannut, että ensimmäisissä tapaamisissa poliisin kanssa jengin jäsen voi olla vähän varuillaan ja ottaa etäisyyttä. Ajan myötä kontakti helpottuu.
Poliisi turvakonsulttina
Jengeistä erkaantuvien koulutus voi kestää vuodesta kolmeen. Tarkoitus on, että sen jälkeen henkilö on asettautunut jonnekin, missä hän tuntee elämänsä turvalliseksi ja on omavarainen asunnon, työpaikan tai opiskelujen suhteen. Toki sosiaalitoimen asiakkuus voi jatkua, jos henkilö niin toivoo.
Toiminnan alussa jokaiselle yksilölle rakennetaan omat tavoitteet ja päämäärät. Ne voivat pitää sisällään esimerkiksi päihde- ja traumahoitoa, asumisen tukemista, psykologin tapaamisia sekä ohjausta arkielämän askareissa ja viranomaiskontakteissa. Sosiaalitoimi vastaa rahoituksesta.
Poliisin rooli koko toimenpiteen ajan on toimia henkilösuojaajana. Kyse voi olla esimerkiksi työ-, opiskelu- tai sijoituspaikkojen riskien arvioinnista ja uhan minimoinnista.
– Voi sanoa, että poliisi toimii koko toimenpiteen aikana turvakonsulttina, Nilsson summaa.
Rikollisen ajatusmallin muuttuminen
Nilsson tähdentää, että itse jengiläisellä on toiminnan aikana suurin taakka ja vastuu. Kaikki eivät pysty siihen ja motivaatio voi laskea.
– Monesti ohjelmaan osallistuvat kokevat meidän linjauksemme rajoituksena. Ja joskus he ovat vain kiinnostuneet saamastaan suojasta, mutta eivät halua jättää rikollisuutta.
– Kenelle tahansa voi olla vaikeaa käsitellä juurta jaksain omaa problematiikkaansa. Esimerkiksi psykologia tavatessaan jengiläisen pitää itse työstää syvältä ikäviä kokemuksiaan päästäkseen eteenpäin. Mikäli prosessi onnistuu, muutos tapahtuu pikkuhiljaa omassa itsessä.
Nilssonin mukaan ajatusmallin muuttuminen vie aikaa, jopa vuosikausia.
Voitto yhteiskunnalle
Nilsson kertoo, kuinka kaikilla jengeistä pois haluavilla on omat tarinansa.
– Vaikka he olisivat tehneet hirveitä rikoksia, jopa tappaneet syyttömiä ihmisiä, tekojen takana on aina ihminen. Ei ole helppoa, mutta nämä asiat täytyy erottaa toisistaan. Moni heistä ei oikeastaan haluaisi elää rikollista elämää, jos vaihtoehtoja olisi.
Nilsson saa uutta motivaatiota ja energiaa työhönsä aina, kun joku hänen holhokeistaan on onnistunut pääsemään kuiville. He ottavat yhteyttä, ovat perustaneet perheen ja viihtyvät uudessa työssään.
Jengiläisten koulutus käy yhteiskunnalle kalliiksi, ja moni kansalainen syyttää toimintaa verovarojen väärinkäytöksi.
Nilssonin mielestä jengirikollisuus ampumisineen ja räjäytyksineen käy loppupelissä vielä kalliimmaksi.
– Jokainen jengeistä eroava on voitto yhteiskunnalle. Samanaikaisesti pitää tehdä paljon töitä, jotta jengeihin ei liittyisi uusia ihmisiä. Silloin ratkaisisimme poliisin pitkän tähtäimen tavoitteen.
Ali selätti jengielämän
Ali on yksi selviytyneistä, yksi jengielämästä eroon päässeistä.
Istumme erään tukholmalaisen viraston valoisassa kokoushuoneessa. Suurista ikkunoista näkyvä liikenne soljuu omia olojaan.
Ali on tullut salaisesta majapaikastaan pääkaupunkiin tuntien ajon jälkeen tapaamaan perhettään.
Yhtäkkiä hän sanoo tuntevansa olonsa epämukavaksi ja haluaa vaihtaa haastattelupaikkaa. Löydämme pienen ikkunattoman huoneen, joka sopii tarkoitukseen paremmin.
Ali pääsi viisi vuotta sitten kuiville käytyään läpi kaksi vuotta kestäneen entisille jengiläisille suunnatun toiminnan.
Afganistanissa syntynyt Ali, 35 vuotta, ehti toimia jengissä 15 vuotta. Hänet tuomittiin rikoksista monta kertaa, mutta vankilaan hän ei ole joutunut.
– Minulla on tapana sanoa, että sinne joutuvat vain amatöörit, hän naurahtaa.
Ali oli miettinyt jengistä erkaantumista jo aiemmin, mutta mitta tuli täyteen, kun jengien väliset väkivaltaiset yhteenotot huumereviireistä todella alkoivat.
– Silloin käsitin, että uskoni Jumalaan ei anna minulle mitään oikeutta tappaa toista ihmistä. Minun piti antautua ja niellä aikaisempi ylpeyteni ja kunniani, koko jengielämän epärehellisyys.
Ali kuvaa poliisin ja sosiaalitoimen vetämää koulutusta rankaksi. Hän sai apua, mutta ilman omaa panostusta hän ei olisi selviytynyt kuiville.
– Teet työn yksin. Kaikki on itsestä kiinni. Kukaan muu ei pysty työstämään sinun omia tunteitasi. Rehellisyys itseä ja auttajia kohtaan oli kaiken aa ja oo, hän sanoo hiljaa ja lisää olevansa ikuisesti kiitollinen saamastaan tuesta.
– Menen vaikka läpi harmaan kiven, jos on tarvis. Ilman periksiantamattomuuttani en olisi selvinnyt.
Pelko vielä läsnä
Viime tammikuussa ammuttiin kuoliaaksi eräs ex-jengiläinen, joka osallistui rikollisuudesta erkaantumistoimintaan Göteborgissa.
Alin mielestä tällainen uhkakuva hänen kohdallaan haalistuu ajan kuluessa. Tärkeää on pysyttäytyä pois väkivaltaisista ympäristöistä. Mutta pelko on silti läsnä.
– Joskus koen takautumia, jolloin näen miten muut jengin jäsenet voivat huonosti. Mielessä ailahtaa pelko, että joudun sinne takaisin.
Poliisia Ali ei ole koskaan kokenut vihollisekseen, eikä kontakti poliisin kanssa ollut vaikeaa.
– He tekevät vain työtään. Minulla oli omat hommani. Poliisit ovat tavallisia ihmisiä uniformunsa takana ja suojelevat yhteiskuntaa.
Ali on asunut uudella kotipaikkakunnallaan jo yli neljä vuotta. Hän on opiskellut ja tekee töitä kehitysvammaisten parissa. Kohta velat on hoidettu ja tyttöystävä ja uudet ystävät täyttävät vapaa-ajan.
– Olen onnellinen, että voin auttaa muita. Arvoni ovat tehneet kuperkeikan.
Ali ei esiinny artikkelissa oikealla nimellään turvallisuussyistä.
Osallistu keskusteluun
Ei kommentteja